Oire päiväkirja

 Aloitin sellaisen keväällä, joko hoitajan,lääkärin tai mielenterveyshoitajan kehoituksesta.. en muista nyt tarkalleen. 

Aika äkkiä totesin, että oireiden kirjoittaminen ja vähän sitä, miten ne vaikuttavat päivittäiseen elämään, hieman helpottaa päivästä toiseen kestämistä, ja auttoihan se vähän löytämään ... juttuja jotka pahensivat jotakin oiretta. Kuten kuumuus, rasitus, kosteus.. henkinen kuormitus, juttelu puhelimessa virastoon, kelan ajatteleminen... 

Sen jälkeen kun asiasta mainittiin, ei kukaan ole ollut kiinnostunut näkemään kyseistä kirjasta, mutta reippaana poikana olen tainnut pdf lähettää Kelalle aina silloin tällöin. 

Yllättävän huolella olen kirjoitellut. Perhe on huomattanut silloin tällöin asioista, kuten se, että käsialani saattaa muuttua kesken lauseen, tai sanoissa ei ole mitään järkeä. mutta silti. 

Toisaalta, aina välillä tulee syvä masennus kun selailee, millainen elämäni on. Onneksi on vastapainona rakas perhe, elukat ja omakotitalon tarjoaman mahdollisuuden harrastella silloin kuin jokin osa kroppaa antaa myöten. Esim kun adhd (kuten lähes kokoajan) pakottaa liikkumaan, mutta selkä tai jalat tai huimaus estävät koirien kanssa leikkimisen, nurmikon leikkuun etc. niin voin ottaa ja piirellä tai maalata tai kirjoitella tietokoneella kirjoituksia. Tietenkin siinä tulee vastaan se, että silmäni alkavat haroittaa hyvin pian ja pääkipeytyä sekä sormet näissä aktiviteeteissa, joten voin tehdä niitä aina vain hetken ja sitten tarkkailla tilaa uudestaan ja miettiä pystynkö tekemään ruokaa, tai laittamaan tiskikoneen tai menemään verstaalle vuoleskelemaan tai savea vääntämään.. no savea pystyn hyvin harvoin työstämään se kun vaatii paljon käsiltä ja kun sormet on kokoajan kivuissa, niin ei ihan heti halua sitten sitä tehdä. 

Mutta periaatteessa, kotioloissa pystyn olemaan rajallisesti toimelias. Useimmiten minä teen ruuan, hoidan tiskit ja pyykit, siitä isommat hommat sitten onkin jo harvinaisempia, mutta saatan minä toisinaan onnistua rakentaa pihalle portin (tekemiseen tosin meni pari kuukautta) tai halkoa pari pölkkyä. 

Mutta että jännä, kun ei koskaan normaali päiväkirja onnistunut, niin tämmöinen masentava aihe kuin kirjoittaa päivästä toiseen kuinka kipeänä paikat on tai silmä pimentynyt, niin toisaalta se on jopa hieman terapeuttista. 

Tässä taannoin päätin lopettaa, kun ei mitään tahoa tuntunut kiinnostavan kirjoitteluni, mutta sitten tauon jälkeen totesin, että hälläväliä kun se itselle jokseenkin tekee hyvää.